Varoitan ettei tässä blogitekstissä ole mitään uutta tietoa kenellekään. Puhun siinä kahdesta rajasta (kulttuurinen ja ideologinen), ja miten suuret muutokset maailmassa voivat liikuttaa tai vahvistaa näitä rajoja. Jos pelkäät tuhlaavasi aikaasi tämän tekstin kanssa, niin voit tarkistaa sen vastaamalla kolmeen helppoon tunneälylliseen kysymykseen, jotka kysyn ensimmäisissä kappaleissa. Myös selitys Harry Potter -alluusiolle löytyy joskus myöhemmin tästä tekstistä.
1: Kuvittele 1-10 asteikko päiväsi pilalle menemiselle (oletan että suhtaudut asioihin suunnilleen samalla tavoin kuin minä). 1 on se että olet lähdössä ulos ja ulkona näkyy sadepilviä, 5 on kun tulet kaupasta parkkipaikalle ja joku on kolhinut autosi kylkeä hieraisemalla siihen oman autonsa maalia ja 10 on kun näet perheenjäsenesi liikkumattomana lattialla, kosket hänen poskeaan ja toteat että se on kylmä.
Oletan että katsoit uutisia 14.11.2015 ja tunsit lievää päiväsi pilalle menemistä kun kuulit, että Pariisissa oli tapettu terrori-iskussa 100+ ihmistä. Tämä kenties osui jonnekin vitosen ja kympin väliin asteikolla. Arvaan myös, ettei päiväsi mennyt pilalle melkein lainkaan kun näitä terrori-iskuja tapahtui jossakin Euroopan ulkopuolisessa maassa, vaikka ohimennen näitkin niistä pienen artikkelin. Se oli varmaan vain pieni tumma pilvi jossakin kaukaisuudessa, joka ei edes kosketa sinua.
Kysymys: Olisiko Euroopan ulkopuolella tapahtunut terrori-isku osunut asteikollasi jonnekin vitosen kohdille tai kenties ylikin, jos otsikko olisi kuulunut "Lady Gagan konsertin ulkopuolella tehty terrori-isku tappoi 40, useita kymmeniä loukkaantunut", mutta maa olisi pysynyt samana?
Jos vastaus on kyllä niin onneksi olkoon, sinulla on yksi piste ja voit jatkaa lukemista.
2: Kuvittele että kuulet muslimin sanovan, että kaikki vääräuskoiset joutuvat Helvettiin kuoltuaan. Pidätkö tätä lausetta uhkaavana jollakin tapaa, mutta kummitätisi, serkkusi tai kadulla tapaamasi mummon samanlainen uskomus koskien kristinuskon Helvettiä herättää sinussa vain sääliä heidän kyynistä maailmankuvaansa kohtaan?
Jos kyllä niin sinulla on yksi piste lisää.
3: Jos sinulla on sosiaalisessa mediassa muslimikavereita, niin odotatko heidän jollakin tapaa sanoutuvan irti terrorismista silloin, kun Eurooppalainen media nostaa sen esille? Ovatko muslimit, jotka eivät nosta feedissään esille Koraanin kuuluisaa lausetta "Joka tappaa yhdenkin viattoman on murhannut koko ihmiskunnan" tai muuta vastaavaa epäilyttäviä, ja kenties hyväksyvät terrorismin?
Jos kyllä niin plaa plaa jne.
Ajatus tälle tekstille syntyi kun mietin perjantain terrorismia töissä. Satuin myös kuuntelemaan erästä podcastia, jossa kolme stand-up -koomikkoa kertoivat miten olla hyvä aloitteleva koomikko: "mieti jonkin aikaa millaiset asiat sinua naurattavat (mistä vitseistä saat eniten irti, koska tiedät niiden taustan) ja lähde kehittämään omia vitsejäsi näitä vahvuuksiasi käyttäen". Mieleeni tuli melkein välittömästi vitsi, joka näin lähellä iskuja osoittaisi huonoa makua (ja varmaan muulloinkin), mutta jossa minusta oli piilotettua informaatiota: Terrori-iskut lähi-idän maissa olisivat paljon mediaseksikkäämpiä, jos niissä mainittaisiin tapahtumapaikasta enemmän länsimaiseen korvaan tuttuja yksityiskohtia, kuten mahdollisesti tapahtumapaikkana ollut kahvilaketju tai jonkin kuuluisan elokuvan näytöspaikan naapurusto. Kenties kuvissa (jos niille uhrattaisiin kallista palstatilaa) voisi uhrien lisäksi näkyä myös kaatuneita kahvipöytiä tai C-3PO:n haljennut pahvinen 1/1 näköistaulu. Parhaimillaan uhrin käteen voisi asettaa Star Wars -kahvimukin jälkikäteen, ja ottaa se keskipisteeksi soran ja ruumiiden peittämässä asetelmassa.
Hauskaa? Ehkä. Surullista? Ehdottomasti. Mutta kaikki komiikkahan on reaktio tai peite tragedialle.
Mitä tuo vitsi pitää takanaan on jyrkkä kulttuuriero lännen ja muslimimaiden välillä, tai ainakin kuvitelma tuosta erosta. "Me" olemme se, mitä terroristit vihaavat, ja "he" ovat osa muslimeja. Hyvin pieni osa kenties. Okei, tosi pieni osa kun miettii että muslimeja on miljardeja. Ja tosi ääriuskovainen osa? Joo, ääriuskovainen, mutta terroristit uskovat ihan samoja asioita, kuin mitä muutkin muslimit, ja siksi on tärkeää kaivaa kantapäät maahan ja kädet puuskaan, ja sanoa kuuluvasti "seis tällaisille tyhmille uskomuksille, jotka äärimmäisyyksissään johtavat pommeihin". Mutta muistatko ne keräämäsi pisteet tekstin alussa, miten tavallisellla muslimilla a) on usein hyvin humanitaariset arvot ja b) perusdogmat eivät eroa "meidän" omista juurikaan? Muistetaanpa niitä nyt.
Terroristit eivät ole sodassa "länsimaisia arvoja" tai "vapautta" vastaan, vaan aiheuttavat tuhoa saadakseen aikaan konfliktin "meidän" ja "heidän" välillä. Tunnen itse muutamia muslimeja, ja vaikka he eivät ole läheisimpiä kavereitani (puhun arkisin suomea, ja suomenkielisia muslimeja en tietääkseni tunne), niin kutsun heidät kaikkiin juttuihini, joissa kieli on vapaa ja puolitutut on mukava saada tutustumaan paremmin. En kuitenkaan näe heitä "toisina", vaan koen heidän ajatusmaailmansa ja arvonsa läheisempinä kuin monet suomalaiset (ei pahalla suomalaisuutta kohtaan). Viimeksi kun kutsuin muslimin kotiini laiton hänen käteensä muiden vieraiden tapaan annoksen muusia ja possua, ja välittömästi tajusin virheeni kun se konkretisoitui miehen kummastuneessa katseessa. Tämä ajatus "en voi syödä sitä koska uskonto" lienee meille outoa, koska olemme kulttuurina unohtaneet moiset tabut. Toisaalta olemme pitäneet kiinni joistakin tunnetasolla aika selvistä tabuista, kuten koirien syömisestä, mutta empatian eikä "syntisyyden" takia. Taidan olla joutumassa sivupoluille...
KONFLIKTI. Se on sana, josta ottaa nyt kiinni. Kun kerran näemme yksittäisissä muslimeissa sen samankaltaisuuden kanssamme (ja tämä ei ole länsimaistumista - kts. "vahinkopossulautanen"), niin miksi niin monet ovat valmiita hylkäämään ajatuksen yhdenmukaisuudesta ja empatian erilaisia kulttuureja kohtaan, kun pommit räjähtelevät? Jos humanitäärinen muslimi ei ennen räjähtelyä ajatellut, että sota olisi hyvä idea, eikä hänen maailmankuvansa varmasti ole muuttunut räjähdysten johdostakaan, niin mikä muuttaa heidät silmissämme noilla hetkillä? No pelko tietenkin. Pelko sitä kohtaan, mitä emme ymmärrä. Pelko tekee kaikista muslimeista silmissämme osan konfliktia. Ja voin rehellisesti sanoa, etten itsekään ymmärrä maailman politiikasta tai ääriliikkeiden synnystä niin paljon, että voisin mitään kovin valaisevaa sanoa tässä, mutta jokin siellä kaipaa esille kaivamista. Me saatamme parhaassa tapauksessa jopa menettää tilaisuuden sen esille kaivamiseen kun maailmaan lähitulevaisuudessa saapuu pysyvä rauha, ja toisaalta menettää tuon pyvyvän rauhan jos emme ymmärrä mikä sen eron tavallisten ihmisten ja ääriliikkeiden välillä tekee. Mutta siitä lisää myöhemmin :P
Kulttuurinen raja on se, jonka me itse vedämme, ainakin osittain. Terroristit haluavat laittaa itsensä yhdelle puolen ja toivovat, että voivat joko tuhota toisen puolen kulttuurin kokonaan immersion tai yksittäisten laukausten kautta, tai sitten raja näiden kahden puolen välillä tulee niin vahvaksi, ettei muslimeille jää pakopaikkaa pois ääriuskovaisuuden lähipiiristä. Tekemällä rauhallisista muslimeista syntipukkeja ääriliikkeiden tekoihin häädämme heidät ulos omasta kulttuuristamme. Sillä ei ole merkitystä mitkä arvomme tarkalleen ovat tai jakavatko muslimit ne, jos isku Pariisissa saa suomalaiset vihaamaan täysin viattomia muslimeja - se on kannanotto sen puolesta, ettemme koskaan nähneetkään heitä ihmisinä, yksilöinä tai kanssaihmisinä, vaan ainoastaan muslimeina. Emme vieneet heiltä ihmisarvoa, koska emme sitä koskaan antaneetkaan. Jokin tässä mättää, kun näemme islamin vain sytyttämättömänä tulilankana pommissa, joka on laitettu kaiken meille tärkeän takaistuimelle.
Kun kulttuurinen raja ei päästä rauhaa rakastavia muslimeja ylitseen on terrorismin ideologinen raja jo paljon lähempänä heitä. "Mikä, missä? Ei helvetti, koskaan kuullutkaan jostain ideologisesta rajasta, tappakaa se tulella!" Ketään ei varmaan tänne asti luettuaan yllätä, että tuo raja ei ole länsimaisten arvojen ja terrorismin välissä. Eikä se ole kristillisyyden ja islamin välillä. Tässä kohtaa on jälleen hyvä tarttua sanaan, ja olkoon se VOLDEMORT.
Voldemort-ongelmasta puhui Maajid Nawaz. Hän oli 2000-luvun taitteessa ääri-islamisti ja nykyään ylläpitää ajatushautomoa, joka miettii ratkaisuja ääri-islamismin ongelmaan. Ongelma on pähkinänkuoressaan, että terrorismin aiheuttaa ideologia-jota-ei-voi-nimetä. Tässä kohtaa moni varmaan ajattelee, että ideologian nimi on islam, ja syynä hiljaisuuteen on poliittinen korrektius, tai että muslimit suuttuisivat. Ei itse asissa, vaan se on yksinkertaisesti "islamistinen ideologia".
Maajid on hyvin selkeä siinä, että islamistinen ideologia on nimettävä selkeästi ja erotettava islamista. Tämä tuntuu tyypilliseltä selittelyltä, "tietysti ongelma ei ole muslimien mielestä heidän uskonnossaan", mutta kyseessä on opetus semantiikassa. Se että puhumme islamistisesta ideologiasta ei tarkoita, että islam olisi ongelma, yhtään enempää kuin puhuessamme kristillisestä fundamentalismista (kun se tuottaa ongelmia) sinun pitäisi mennä puhumaan järkeä yllä mainituille kummitädille tai serkulle. Olemme vain kulttuurisesti oppineet näkemään ideologisen rajan kristinuskossa, koska noita serkkuja on tullut vastaan aina, mutta muslimeja ei.
Sama ero pitäisi helposti nähdä myös muiden ideologioiden kohdalla, ja otettava käyttöön analoginen sanasto muslimeille. Tämä sanaston puute näkyi mm. Obaman puheessa, kun hän sanoi "olemme sodassa ideologiaa vastaan", mutta ei eritellyt sitä tarkemmin, varmaankin koska pelkäsi ahdasmielisen kansan luulevan hänen tarkoittavan kaikkia muslimeja.
Tajuuttexte tän tilanteen ironian? HÄH?! Ihmiset eivät halua sanoa ongelman olevan islamin ideologia, koska pelkäävät kaikkien syyttävän muslimeja yleisesti. Mutta jättämällä sanomatta mitään tarkasti ennakkoluulot saavat kuitenkin jyllätä vapaasti, ja aina kun jotain kriisiin vievää tapahtuu muslimit joutuvat silmätikuksi. Sitten heidät ajetaan kulttuurisessa diskurssissa pois länsimaiden omiman humanismin maaperältä ja niputetaan ääri-islamistien kanssa.
Katsokaa tuota edellistä lausetta uudestaan, ja miettikää mitä sanoin kahdesta rajasta. Ne ovat kytkeytyneet yhteen siten, että kun vahvistamme kulttuurista rajaa (kieltäydymme näkemästä samankaltaisuutta muslimien ja kristittyjen fundiksissa), niin samalla heikennämme ideologista rajaa (ääri-islamistit näkevät meidät vihollisina, joten tekemällä vihollisia tavallisista muslimeista edistämme/laajennamme heidän ideologiaansa). Se mitä pitäisi tehdä on nähdä muslimit samankaltaisina, jotta pesäero terroristeihin kasvaisi. Ja tässä jälkimmäisessä mielessä olemme jo melkein perillä, koska muslimit joita olen tavannut eivät selvästikään halua ampua kaikkia vääräuskoisia, tai muuten muutama illalliseni olisi päättynyt huonosti. He ovat sitä enemmistöä, joka ei halua ampua ketään, koska jos he haluaisivat niin mikä oikeastaan on syy sille, etteivät he jo niin tee.
Vitsailin aikaisemmin, etteivät terroristit hyökänneet mitään länsimaisia arvoja vastaan, jos emme ota lukuun kahvia ja musiikkia. Vakavasti sanoen he tietenkin hyökkäsivät kaikkea sitä vastaan, mitä aseen väärällä puolen olleet edustivat. Näin on aina murhan hetkellä, koska ihminen mitätöidään ja halutaan tuhota. Kulttuurisesti kuitenkin merkittävimpänä maalina on jälleen vapaa ajattelu. Tämä tulee siitä selkeästä dikotomiasta, ettei fundamentalisti hyväksy kuin yhden (omansa) tavan ajatella, ja kaikki muu on tuomittavaa.
Terroristien tavoite on saada meidät pelkäämään ja lopettamaan ajattelu. He toivovat että laskemme allemme, ja siitä lätäköstä käsin karkotamme pois luotamme kaikki ne ihmiset, jotka edustavat avoimempaa mieltä ja toimivat linkkinä terroristien ja meidän välillä. Kun kommunikaatioketju ja ennen kaikkea empatian ketju katkaistaan, ovat ainoastaan ääriliikkeet jäljellä.
Valitettavasti jotkut ovat lopettaneet ajattelun jo ennen kuin siihen oli mitään syytä. Tämä näkyy Pariisin iskujen kaltaisten tapahtumien haaskalintuiluna - "näettekö, näin käy kun ei toimi vaan pohtii pitkän linjan ratkaisuja". Myös rauhanrakentajat voivat olla laiskoja mieleltään, ja kun kysytään miten tämä tapahtui vastaus on usein "sairaita ihmisiä mahtuu kaikkiin ihmisryhmiin". Tämä ei ole hyvä selitys, jos se on selitys ollenkaan. Itse olen jo pitkään kuullut tuon "sairaat ihmiset tekee sairaita asioita" -selityksen huonona korvikkeena tunnustukselle "en henkilökohtaisesti tiedä". Ja jos makustelen hetken aikaa se kuuluu kokonaan käännettynä "en tiedä, mutta tekijät ovat perseestä ja mielisairaat on pelottavia, joten tekijät lienevät vain hulluja". Tyhjänä puheena olemisen lisäksi tällainen on hyvin loukkaavaa mielenterveyspotilaita kohtaan. "En tiedä" on lisäksi täysin oikea ja usein tervetullut vastaus, koska sivuuttamalla tyhjät korulauseet osoitamme, että olemme valmiita todella selvittämään syitä.
Tosiasiassa me tiedämme oikein hyvin, miksi terroristit toimivat ja ajattelevat, kuten he tekevät. Kyseessä ovat yksinkertaiset inhimilliset tunteet: epäoikeudenmukaisuus, katkeruus, heimolaisuus, kansallisaate, kostonhimo, narsismi, tuomitseminen. Jos olet kristitty ja osaat vastata, mistä tulee kristillinen fundamentalismi, niin osaat kuvitella mitä muslimi vastaisi kysymyksiin terrorismista, ja ainoa mitä tarvitsee nähdä on samankaltaisuus hänen kanssaan.
Onneksi monet myös heräävät ajattelemaan ilman sen kummempaa syytä, ja toisinaan juuri tällaisen tapahtuman jälkeen. Me voimme pohtia suuremmalla mittakaavalla sitä, kuinka sotia valtioiden välillä ei enää ole, eikä ihmisiä murhata kuin satunnaisesti. Me voimme muistaa, että Pariisissa kuolleiden määrä on sama, kuin mitä suomalaiset tappavat toisiaan muuten vain vuosittain. Elämme ikuisen rauhan kynnyksellä, ja Isiksen kaltaiset ryhmittymät ovat suuressa mittakaavassa pieni hyönteinen, jonka inklusiivisuuden suuri saapas on hitaasti litistämässä. Meidän tarvitsee vain jatkaa tuon saappaan käyttämistä ja olla hätäilemättä, jotta kantapää varmasti osuu kohteeseensa. Ja ennen kaikkea tiedostaa mitkä ovat ne erot, jotka saavat kansat kääntymään toisiaan vastaan murha sydämessään, jotta voimme ikuisen rauhan aikana estää maailmaa enää koskaan palaamasta aiempaan sotaisaan tilaan.
Jos sinulla tämän blogitekstin luettuasi on olo, että tiedät jotain enemmän, niin mielestäni en valehdellut siinä kun sanoin, etten kertoisi mitään uutta. Tunne on hämäystä ja kertoo vain siitä, että ajattelun vapautta on käytetty ennestään tiedossa olevien asioiden pohjalta.
Tuota vapautta varjellaan parhaiten sillä, että sitä käytetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti